Kuumat

Historian ensimmäinen virolainen Vuoden Matiksi

Viron ulkoministeriön EU-asioiden alivaltiosihteeri ja entinen Suomen suurlähettiläs Matti Maasikas on Vuoden Matti. Valinnan teki Suomen Kansallinen Matinpäivän toimikunta, joka valitsi Vuoden Matin nyt 36. kerran.

Maasikas on ollut pitkään keskeinen vaikuttaja Viron ulkopolitiikassa ja diplomatiassa. Hän on työskennellyt mm. pääministeri Mart Laarin kabinetin päällikkönä ja ulkoministeriön valtiosihteerinä. Hän on myös toiminut EU:n komissiossa.

EU:n kehityksen merkittävin Matti

Maasikas oli  Viron hallituksen erityisedustaja  Viron valmistellessa ja hoitaessa EU-puheenjohtajuuttaan viime vuonna. Viron Suomen-suurlähettiläänä Maasikas oli 2001-2005.

Perusteluissaan Matinpäivätoimikunta toteaa Maasikaksen kohonneen merkittävimmäksi EU:n kehitykseen vaikuttaneeksi Matiksi. Hänen panoksensa virolais-suomalaisten suhteiden ja yhteyksien vahvistamiseksi on keskeinen.

Vuonna 1967 syntynyt Maasikas puhuu sujuvasti kuutta kieltä, mm. suomea. Toimikunta pitää valintaa nyt erityisen ajankohtaisena, onhan Matinpäivä 24.2.2018 Viron tasavallan virallinen satavuotisjuhlapäivä.

Vuoden Matti valittu jo vuodesta 1983

Kansallinen Matinpäivän toimikunta on valinnut Vuoden Matin vuodesta 1983 alkaen. Vuoden Mattien kunniakkaan kaaren aloitti maailman menestyksekkäin mäkikotka Matti Nykänen. Hänen jälkeensä joukko on täydentynyt muillakin urheilusankareilla sekä mm. ministereillä, huippuvirkamiehillä, professoreilla, taitelijoilla, designereilla ja yritysjohtajilla.

Historian kolmas ulkomaalainen

Maasikas on kolmas ulkomaalainen, joka on valittu vuoden Matiksi. Huimapäinen lentäjänuorukainen Mathias Rust (Saksa) oli vuoden 1988 Matti. Vuonna 1990 Vuoden Matin kunnianimityksen otti Budapestissa juhlavassa seremoniassa vastaan Unkarin vt. presidentti Mátyás Szűrös. Hänen aikanaan Unkari siirtyi kommunismista demokraattiseen hallintoon.

Matinpäivän toimikunta koostuu Suomen aikanaan yleisimmän pojannimen vaalimisesta huolehtivista Mateista.

Lähde: Kansallinen Matinpäivän toimikunta

Kuva: Viron ulkoministeriö

Tallinn Club

Tallinn Club