Viron ”Viinaralli” – Nyt jopa kannattavampaa kuin viime vuonna

Suomalaisten viinaralli suuntautuu edelleen Viroon, vaikka edullisesta hintatasosta tunnettu Latvia kunnostautuu etappina kovaa vauhtia.

Vuonna 2016 Virosta tuodun alkoholin osuus sataprosenttisena alkoholina mitattuna oli kaksi kolmasosaa kaikesta alkoholin matkustajatuonnista ja kolme neljäsosaa alkoholijuomien litramääräisestä matkustajatuonnista.

Hölmölän malli

Viime vuonna suomalaisissa uutismedioissa povattiin Viron viinarallin loppua ja otsikoissa herkuteltiin mm. seuraavasti: ”24 oluen keissi maksaa pian 18 € Virossa Viinaralli loppumassa itsestään” (Uusi Suomi).

Suomen hallitusohjelman mukaan alkoholiveroa Suomessa korotettaisiin, jos Viro korottaisi omaansa. Ja niin siinä sitten kävi, Suomi korotti alkoholiveroa nostaen vähittäishintoja Viroa enemmän.

Suomen alkoholiveron korotukset olivat korkeammat kuin Viron 1.2.2018 voimaan tulevat korotukset.

Suomessa olutvero on EU-maiden korkein

Suomen alkoholiveron korotusten ansiosta urheiluhullujen viinaralli on edelleen taloudelliseti kannattavaa. Esimerkiksi Suomen olutvero on komeasti EU-maiden korkein. Vero on selvästi korkeampi kuin Ruotsissa ja noin kaksinkertainen Viroon nähden.

Alkoholiverotus  € litralta puhdasta alkoholia (07/2017)

Kannattaako lähteä viinarallille?

Kuluttajan kannalta olennaisempaa on kulutetut eurot kuin prosentit. Katso taulukosta kuinka viinaralli kannattaa. Mukaan täytyy laskea se, että päiväristeilyjä myydään nyt jopa 10 € hintaan.

Suomen kiristyvä verotus on taannut Viroon matkaaville satojen eurojen säästöt alkoholiostoista.

Lähteet: Veronmaksajat, Tallink, Viking Line, Alko, Foodie, Super Alko, Panimoliitto

Tallinn Club

Tallinn Club